Polyurea- ja Elaproofpinnoitukset koko Suomen alueelle

Suomen Polyureakatot Oy

Olemme 2015 perustettu erilaisiin paksukalvopinnoituksiin erikoistunut yritys. Olemme kotoisin Leppävirralta, mutta toiminta-alueemme on koko Suomi.

Paksukalvopinnoitus on nykyaikainen tapa saneerata esimerkiksi vanha katemateriaali uutta katetta tiiviimmäksi, kestävämmäksi ja pitkäikäisemmäksi.

Käytämme vain nykyaikaisia, kestävimmiksi ja pitkäikäisimmiksi testattuja tuotteita. Takaamme, että meidän työmme jälkeen pinnoituskohteesta löytyvät vaaditut kalvovahvuudet, työt on tehty sääolosuhteiden ehdoilla ja kohteeseen parhaiten soveltuvilla materiaaleilla.

Kaikki materiaalivalintamme ja työtapamme perustuvat siihen, että olemme tuotteen kokonaiselinkaari huomioiden pitkäikäisin ja siten myös edullisin vaihtoehto.

Nykyaikaisin kalusto

Markkinoiden nykyaikaisimmalla ja tehokkaimmalla ja kalustollamme varmistetaan tasalaatuinen seossuhde kaikissa kohteissa ja olosuhteissa.

Polyureakoneessamme on ikuinen loki, josta ilmenevät päiväkohtaiset ruiskutusmäärät. Tästä asiakas saa aina kuvallisen raportin, jolla sovittu kalvovahvuus todennetaan.

Palvelut

Polyureapinnoitusten lisäksi toteutamme Elaproofpinnoitukset, polyuretaanivaahtoeristykset, pelti,- ja tiilikattojen maalaukset, sekä teknisten tilojen lattiat.

Polyureapinnoituksissa, sekä muissa suuremmissa kohteissa toiminta-alueemme on koko Suomi.

Asiakaskuntamme koostuu pääasiassa taloyhtiöistä, kunnista ja yrityksistä.

Huomioimme työskentelyssämme rakennuksen käyttäjät. Pidämme työmaa-alueet turvallisena ja siivoamme jälkemme päivittäin.

Toimintaperiaatteemme

Toimintaperiaat-

teemme

R

Laatu

Laadusta emme tingi koskaan.

~

Luotettavuus

Laadukkaaseen ja rehelliseen tekemiseen voi luottaa.

Kiireettömyys

Kiireetön työskentely mahdollistaa viimeistellyn työnjäljen.

Ota yhteyttä.